Elämä, vain alottelijoille
Onko aloittelija jotenkin alempiarvoinen ihminen?
Emmekö me synnykin tähän maailmaan aloittelijoina? Sanommeko me pikku vauvoille, ettei sinusta ole mihinkään , kun et osaa vielä mitään?
Millaista se olisi jos jokaisen vauvan pitäisi tuntea häpeää, puhumaan ja kävelemään opettelemisesta?
Totuushan on, että meistä kukaan ei tule oppimaan elämänsä aikana kaikkea. Aina on uutta opittavaa ja asioita joissa olemme aloittelijoita, yksilöinä, kansoina ja maapallon väestön kokoisena yhteisönä.
Jos päästäisimme irti häpeästä (oletan nyt, että joku muukin kun minä, voi tuntea sellaista, ehkä..?), mitä saisimme tilalle? ILON, oppimisen ilon. Olen nähnyt sellaista omien lasteni silmistä ja niin toivoisin, että muut näkisivät minun silmistäni.
Mikä sitten on mestari? Ihminen joka osaa, en usko, että kaikkea, mutta jonkin elämän osa-alueen täydellisesti vai ihminen joka on jäänyt yhden taidon loukkuun?
Mielestäni mestari on ihminen joka osaa jakaa osaamistaan, niin että se auttaa muita oppimaan lisää. Mestarienkin on kuitenkin jatkettava matkaa. Etsittävä uusia oppimisen polkuja ja otettava ensi askel.
Täällä vieraassa kulttuurissa olen todellakin aloittelija. Jokainen päivä tuo mukanaan jotakin uutta, jotakin mihin ei ole tottunut, ennen kokenut tai jopa mitä ei voi henkilökohtaisesti hyväksyä.
Mestariksi en ole pyrkimässä. Haluan oppia iloitsemaan uuden oppimisesta. Haluan hyppiä kuralätäköissä (täällä sataa) ja rallatella, että opin yhden sanan kiinaa tänään! Kyllä, tiedän, ettei sillä pitkälle pötkitä, mutta yhdellä sanalla se Raamattukin alkaa! Yksittäisistä kivistä kiinanmuurikin koostuu!
Muistutan itseäni rakkaan ystäväni sanoilla, " me olemme kaikki keskeneräisiä ihmisiä, tällä keskeneräisellä planeetaalla ja keskeneräiseksi kaikki tämä jää kuoltuammekin."
olipahan loistavaa tekstiä ja niin totta
VastaaPoista